Tein Guy Ahosen ja Karl-Erik Sveibyn ohjauksessa väitöskirjan Hankenilla vuosina 200-2006 ja sen esitutkimusaineistoksi keräsin vuosina 1998-2006 31 organisaatiosta n. 14000 henkilön kyselyvastaukset. Vuosina 2007 ja 2008 jatkoin näitä kyselyitä ja näin yhdistettynä tätä Kuntoliikuntaliiton aikana keräämäni aineisto oli n. 18700 henkilöä. Tämän jälkeen, vuosina 2009-2011 toteutimme Excenta Oy:ssä Hyvinvointikartoitusta, jossa kysyttiin ihmisiltä aikaisemman aineiston tapaa liikuntakäyttäytymistä vapaa-ajan liikunnan, työmatkaliikunnan ja työpaikkaliikunnan osalta. Tästä aineistosta tein vuonna 2011 yhteenvedon, kun kyselyjä oli kertynyt hieman vajaalta 10000 henkilöltä. Aineistot olivat siis suuria, keskisuurista ja suurista organisaatioista kerättyjä. Kaikki organisaatiot tukiovat henkilöstön liikuntaa, niin kuin tekee reilu 90 % kaikista työnantajista.
Vuonna 2006, silloisen kansainvälisen konsensusmääritelmän
mukaan, jaoteltiin ihmiset neljään liikunta-aktiivisuusluokkaan. Kuva 1 esittää
näiden luokkien jakaumat vuosien 1998-2008 ja 2009-2011 aineistoissa.
 |
|
Kuva 1. Liikunta-aktiivisuusryhmien jakaumat vuosina
1998-2008 kerätyn väitöskirja-aineiston ja Excentassa vuosina 2009-11 kerätyn
aineiston mukaan.
|
Kuvan 1 esittämät jakaumat ovat hyvin samanlaisia,
aktiivisimpaan kuntoliikkujien ryhmään kuului 15 % ihmisistä. Vastaavasti
terveysliikkujia oli 26 % ja liikuntapassiiveja 21-23 %. Suurin ryhmä (37-38 %)
oli ”aktiivisen elämäntavan ryhmä, jossa liikuntaa harrastetaan jonkin verran
mutta yleensä varsin matalalla teholla.
Kuvassa 2 edetään tuloksissa seuraavaan vaiheeseen, eri
ryhmiin kuuluvien ihmisten aktiivisuuteen työpaikkaliikunnassa. Kuten kuva 2
osoittaa, ovat kuntoliikkujat aktiivisimpia työpaikkaliikunnassa, heistä uusimman
aineiston mukaan 53 % hyödyntää työnantajan liikuntatukea. Mutta huomionarvoista
on se, että vastaava prosentti on terveysliikkujilla 45 %, aktiivisen
elämäntavan ryhmässä 41 % ja liikuntapassiiveillakin 33 %. Mainittakoon, että
liikuntapassiiviksi päätyi ihminen joka harrastaa liikuntaa korkeintaan 1,5
kertaa viikossa. Lisäksi kuva 2 esittää työpaikkaliikunnan trendin,
maksujärjestelmien kehittyminen ja liikuntapalvelujen monipuolistuminen on
lisännyt osallistumista kaikissa, eritoten vähemmän liikuntaa harrastavissa
kohderyhmissä.
 |
|
Kuva 2. Työpaikkaliikuntaan osallistuvien osuudet eri
liikunta-aktiivisuusryhmissä vuosina 1998-2008 kerätyn väitöskirja-aineiston ja
Excentassa vuosina 2009-11 kerätyn aineiston mukaan.
|
Kuvasta 2 voidaan jatkaa analyysiä varsinaiseen aiheeseen –
ketkä käyttävät työnantajien liikuntatuen. Kuvien 1 ja 2 tulokset vedetään
yhteen kuvassa 3, jossa esitetään työpaikkaliikkujien jakaantuminen eri
liikunta-aktiivisuusryhmien kesken kahdessa aineistossa. Kuva 3 osoittaa, että kaikista
työpaikkaliikkujista n. 20 % on kuntoliikkujia ja suurin työpaikkaliikkujien
ryhmä on aktiivisen elämäntavan ryhmään kuuluvat.
 |
|
Kuva 3. Työpaikkaliikkujien jakaantuminen eri
liikunta-aktiivisuusryhmiin kuuluvien kesken vuosina 1998-2008 kerätyn
väitöskirja-aineiston ja Excentassa vuosina 2009-11 kerätyn aineiston mukaan.
|
Kuvan 3 tuloksia tulee täydentää työpaikkaliikunnan
käyttöaktiivisuuden mukaan. Vuosien 1998-2008 aineistossa kysyttiin tätä
erikseen ja tulosten mukaan kuntoliikkujat harrastivat liikuntaa työnantajan
tuella keskimäärin 2,3 kertaa viikossa, kun luku terveysliikkujilla oli 1,9,
aktiivisen elämäntavan ryhmässä 1,6 ja liikuntapassiiveillakin 0,8 kertaa
viikossa. Kun tämä aktiivisuus otetaan huomioon, käyttävät kuntoliikkujat 25 %
työnantajan liikuntatuesta – eikä suinkaan 80 %:ia kuten blogin alussa
siteerattu ”vanha totuus” väitti.
Myytti on siis murrettu, mutta ei se vielä riitä! Kuvan 3
tuloksien tulkinta antaa selkeitä haasteita työnantajille ja
liikuntapalvelutuottajille. Lähes joka viides työpaikkaliikuntaa harrastava on
liikuntapassiivi – hän siis liikkuu alle 1,5 kertaa viikossa. Osa tästä
liikunnasta, aika harvakseltaan, harrastetaan työnantajan tuella. Nämä ihmiset
ovat siis mukana työpaikkaliikunnassa – heidän aktiivisuuttaan vain tulee tukea
ja sen kautta lisätä. Liikuntapassiivien lisäksi suurin työpaikkaliikuntaa
harrastava ryhmä on aktiivisen elämäntavan ihmiset – heitäkin voitaisiin
kannustaa, vähän lisää tehokkuutta, vähän lisää aktiivisuutta!
Summasummarum. Työantajan liikuntatuki on henkilöstöetu, jota käyttää kiitettävän suuri osa henkilöstöä. Väitöskirjani mukaan tällä työpaikkaliikunnalla oli positiivinen vaikutus työkykyyn - tulkintani mukaan se aiheutui liikunnan kuormituksesta ja työpaikkaliikunnan osin sosiaalisesta luonteesta. Vielä suurempi hyöty työpaikkaliikunnasta on yrityksen rakennepääomalle - silloin työpaikkaliikuntaa pitää toteuttaa ohjelmana, jossa kampanjat, aktivointi ja liikuntatapahtumat toistuvat syklisesti vuosien varrella.
Lopuksi haluan yhdistää työpaikkaliikuntakeskustelun Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa -tutkimussarjaan. Kuva 4 osoittaa, että työpaikkaliikunta tulee toteutetuksi hyvin, kun koko strategista hyvinvointia johdetaan hyvin - tämä pitää paikkansa moneen muuhunkin osa-alueeseen.
 |
| Kuva 4. Työpaikkaliikunnan toteuttamisen arvioiden keskiarvot strategisen hyvinvoinnin johtamisen tasoluokissa - yhteenveto vuosien 2009-2014 aineistosta. |
Liikunta-aktiivisuusryhmien määritelmät – ja paljon muutakin
faktaa löytyy väitöskirjastani oheisen linkin kautta.
Liikunta-aktiivisuusryhmien määritelmät sivulla 55 – ja työpaikkaliikunnan
kokonaishyötyjen yhteenveto sivulta 214.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti