keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Miten tuottavuutta johdetaan?


Tuottavuus on tämän hetken kuuluisin sana (ja ilmiö) sekä poliittisessa päätöksenteossa että yrityksissä. Tämä blogitekstiä kirjoitettaessa (19.5.2015) hallitusneuvottelija Juha Sipilä on naulannut 5 %:n tuottavuuden kasvun tavoitteen seuraaviksi vuosiksi. Niiden rinnalla on sitten tilanteesta riippuen neljän, kuuden tai kymmenen miljardin säästötalkoot.
Tuottavuudesta siis puhutaan ja makrotasolla asian on selvä – pelkistetysti katsotaan miten paljon Suomi Oy tuottaa tavaraa ja palveluja vuodessa. Mittayksikkönä käytetään usein työntekijää kohden tuotettua reaalista BKT:tä, siis sitä miten paljon työtunnissa (työvuodessa) saadaan tuotantoa aikaan. Vertailukohtana voi olla esim. vuosi 2000, jonka jälkeen Suomen tuottavuus ensin nousi 14 %:lla vuoteen 2007 asti ja putosi sen jälkeen 105 – 108 %:n tasolle verrattuna siis vuoden 2000 tasoon. Samaan aikaan sekä muut EU-maat että USA ovat ajaneet Suomen ohi. Tilastotiedot löytyvät mm. EK:n sivuilta: tässä linkki

Yritystasolla tuottavuuden määrittäminen on joskus vaikeampaa – itse olen sitä mieltä että tuottavuuden luvut löytyvät tilinpäätöksestä! Ja tiedän, että näitä lukuja seurataan nykyään – kiitos kehittyneiden taloushallinnon softien – jopa päivittäin. Tuottavuuden teorian mukaan kyse on panostusten suhteesta tuotoksiin, mutta yleisesti sanaa ”tuottavuus” käytetään melko vapaasti kuvaamaan liiketoiminnan tehokkuutta ja henkilöstön kykyä saada aikaa tuote/palvelu joustavasti, tehokkaasti ja mielellään vielä kestävästikin.
Tuottavuuden ilmiötä käsittelevät raporteissaan mm. Matti Pohjola: Suomi uuteen nousuun - ICT ja digitalisaatio tuottavuuden ja talouskasvun lähteinä - tässä linkki ja Hannu Rantanen, Tero Rantala ja Sanna Pekkola: Tuottavuuden kehittämisen esteet – Suomi eilen ja tänään tässä linkki  . Noista raporteista löytyy syvyyttä tuottavuuden ilmiölle!

Voiko tuottavuutta johtaa?
Keskustelu tuottavuudesta – sekä poliittisella että yritystasolla keskittyy pitkälti lopputuloksiin eli tuottavuuden kasvuun. Yllättävän vähän tuodaan esiin johtamisen merkitystä, ainakin jos johtamisella tarkoitetaan sen ulottuvuuksia management –ilmiönä. Yritystason tuottavuuskeskustelussa sivutaan kiitettävästi hyvää johtajuutta (leadership) ja sen merkitystä henkilöstön suorituskykyyn ja siten tuottavuuteen.

Jos halutaan tutkailla johtamista management –mielessä, tarjoaa Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa tutkimussarja oivallisen aineiston tuottavuuden johtamisen analysoimiseen. Koko tutkimus keskittyy johtamisen ja kehittämisen toimintatapoihin ja sen lisäksi olemme kartoittaneet vastaajaorganisaatioiden taloudellista tilaa ja eritoten strategisen hyvinvointitoiminnan tuloksellisuutta talouden kehittymisen kautta. Teen tässä siis vahvan oletuksen, että vastaajan näkemys toiminnan tuloksellisuudesta talouden kautta kuvaa organisaation tuottavuuden muutoksia. Tässä oletuksessa on sudenkuoppansa – se ei ole tilinpäätöstasoisen tarkka. Toiminnan tuloksellisuus ja sen muutokset talouden kautta ovat kuitenkin riittävän tarkka arvio tuottavuuden kehittymisestä.
Johtamisella on merkitystä
Tutkimussarjassa olemme kartoittaneet hyvinvointityön tuloksellisuutta kahdeksan osa-alueen osalta (ilmapiiri, yrityskuva, työkyky, esimiestyö, terveys, sitoutuminen, talous ja osaaminen). Vastaajat ovat arvioineet tuloksellisuutta kunkin osa-alueen suhteen seuraavilla vaihtoehdoilla: 1 = ei tietoa tuloksista, 2 = tulokset negatiiviset, 3 = pysyneet samana, 4 = hieman positiiviset, 5 = erittäin positiiviset. Kokonaisuudessaan tuloksellisuus talouden kautta antoi seuraavat tulokset: ei tietoa tuloksista 33 %, tulokset negatiiviset 1 %, pysyneet samana 19 %, hieman positiiviset 30 %, erittäin positiiviset 17 %. Tuottavuuden muutoksia analysoitaessa tehtiin regressioanalyysi tuloksellisuudesta talouden kannalta. Perustulos oli selkeä: mitä paremmin kokonaisuutta johdetaan, sitä paremmat tulokset (tuottavuus) saavutetaan talouden kautta. Tästä kuvallinen tiivistys kuvassa 1.



Kuva 1. Strategisen hyvinvoinnin johtamisen indeksin tasoluokkien yhteydet tuloksellisuuteen talouden kautta, vuosien 2011-14 aineisto.
Kuvan 1 esittämät erot organisaatioiden välillä olivat huikeita; parhaiten strategista hyvinvointia johtavissa organisaatioissa tuottavuus oli kehittynyt yli 80 %:lla, kun taas heikoiten strategista hyvinvointia johtavissa organisaatioissa tuottavuus oli kehittynyt vain reilulla 10 %:lla.

Saako rahalla automaattisesti lisää tuottavuutta?
Mielenkiintoinen kysymys on rahan ja tuottavuuden yhteys: tuoko suurempi resursointi lisää tuottavuutta? Tutkimussarjan vastaus tähän oli selkeä: EI. Kun jaettiin koulutuksen ja työterveyshuollon investoinnit neljään tasoluokkaan ja tarkasteltiin tuottavuuden kehittymistä niiden suhteen, ei eroja löytynyt. Tästä esitys kuvassa 2.



Kuva 2. Strategisen hyvinvoinnin koulutus- ja työterveysinvestointien yhteydet tuloksellisuuteen talouden kautta, vuosien 2011-14 aineisto.
Kuvan 2 tulkintaa voidaan lieventää edellä mainitun ehdottoman EI:n suhteen siten, että kovin alhaiset investoinnit olivat yhteydessä pienempiin tuottavuuden muutoksiin. Mutta jo keskitason euroilla saavutettiin samat muutokset tuottavuudessa kuin suurilla euroilla. Voisiko tästä vetää johtopäätöksen, että kaikki riippuu johtamiusesta?

Tuottavuuden johtamisesta tarkemmin
Kuvan 1 yleistuloksen lisäksi analyysi tuotti yksityiskohtaisempiakin tuloksia: strategisen hyvinvoinnin sisältöjen määrittäminen, suunnitelman tekeminen sekä työhyvinvoinnin huomioon ottaminen johdon strategiatyössä ja esimiesten koulutuksessa olivat avain tuottavuuden kasvuun. Tai analyysin tulkinnassa selittivät eroja eri organisaatioiden välillä. Siis suomeksi sanottuna, kun nuo asiat oli tehty oli tuottavuus hyvä, ja kun niitä ei ollut tehty oli tuottavuus huono. Tästä tulokset kuvissa 3 ja 4.



Kuva 3. Strategisen hyvinvoinnin sisältömäärityksen, suunnitelman ja esimiesvastuun yhteydet tuloksellisuuteen talouden kautta, vuosien 2011-14 aineisto.
Kuvan 3 tulokset korostavat strategisen hyvinvoinnin manageeraus-johtamisen peruselementtien tärkeyttä, kun mietit mitä asioita kehität, kun teet suunnitelman ja kun vastuutat esimiehet olet jo pitkällä!


Kuva 4. Strategisen hyvinvoinnin tuloksellisuus talouden kannalta - yhteydet työhyvinvoinnin huomioon ottamiseen johdon strategiatyössä ja esimiesten koulutuksessa vuosina 2011-14.










Kuvan 4 tuloksia voisi kuvata strategian luomiseksi ja jalkauttamiseksi. Toisin sanoen, kun johdon strategiatyössä paneudutaan työhyvinvointiin, on tuottavuuden ihmislähtöiselle kasvattamiselle luotu hyvä pohja. Ja vastaavasti, kun esimiesten osaamista työhyvinvoinnissa vahvistetaan, saadaan tuottavuutta taas eteenpäin. Näin vahvoja johtopäätöksiä uskaltaisin vetää tutkimussarjan tulosten ja toki myös käytännön kokemukseni kautta. Ja toisaalta kuvan 4 tulosta voidaan katsoa myös toiselta kantilta: kun työhyvinvointi ei ole mukana johdon strategiatyössä eikä esimiesten koulutuksessa, on tuottavuuden kasvu erittäin heikkoa.

Mitä opimme tästä?

Tässä blogitekstissä käytetään tuottavuuden muutoksen mittarina strategisen hyvinvoinnin tuloksellisuutta talouden kautta. Jos tämä tulkinta hyväksytään, voidaan tuloksista oppia seuraavaa:
-          strategisen hyvinvoinnin kokonaisuuden hyvä johtaminen tukee tuottavuutta
-          tuottavuutta ei saa rahalla – johtaminen ratkaisee enemmän
-          perusasiat kannattaa tehdä kunnolla (mieti sisällöt, tee suunnitelma, vastuuta esimiehet)
-          työhyvinvointi tukee tuottavuutta, kun asia linjataan johdon strategiatyössä ja jalkautetaan esimiesten osaamisen kautta käytäntöön

Aika yksinkertaiset, mutta kovaa työtä vaativat neljä kohtaa!
 
Lataa tutkimus: www.terveystalo.com/tyohyvinvointi


torstai 14. toukokuuta 2015

Suunnitelmat ja sitoutumisen taustat


Osana Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa –tutkimusta olemme vuosina 2009-14 kartoittaneet mm. strategisen hyvinvoinnin suunnitelmia ja tuloksellisuutta. Tutkimusta olemme tehneet tiimillä Ossi Aura, Guy Ahonen ja Juhani Ilmarinen, vuonna 2014 mukana oli myös Tomi Hussi. Inspiraation tähän blogitekstiin antoi asiantuntijapiireissä paljon huomiota saanut Deloitten HR-tutkimus, jota Talouselämä siteeraa http://www.talouselama.fi/tyoelama/suomi+ui+hrtrendeissa+vastavirtaan/a2304064 . Tulosten mukaan Suomessa keskitytään HR-teknologiaan, työn yksinkertaistamiseen sekä HR- ja henkilöstöanalytiikkaan, kun muualla Euroopassa fokuksessa ovat työkulttuuri ja sitouttaminen, johtajuus, oppiminen ja kehitys sekä HR:n uudistaminen. Deloitten raportti kokonaisuudessaan löytyy täältä: http://www2.deloitte.com/us/en/pages/human-capital/articles/introduction-human-capital-trends.html
Avasin siis tutkimuksemme tietokannan ja katsoin, mitä Suomessa suunnitellaan kehitettäväksi ja millä tarmokkuudella. Strategisen hyvinvoinnin suunnitelmia koskeva kysymys oli kaksivaiheinen; ensimmäiseksi kysyttiin onko kirjallista kokonaissuunnitelmaa tehty vai ei. Tässä tuli esiin tilanteen karuus – vuonna 2014 vain 36 % organisaatiosta oli laatinut kirjallisen suunnitelman. Isoissa organisaatioissa osuus oli 56 %, keskisuurissa 36 % ja pienissä, alle 50 henkilön organisaatioissa 18 %.
Seuraavassa vaiheessa, kun suunnitelma oli vastattu tehdyksi, pyydettiin vastaajia arvioimaan suunnitelman tasoa eri osa-alueilla. Tasoluokkia kuvattiin seuraavasti: 1 = ei suunnitelmaa tällä osa-alueella, 2 = yleisluonteinen suunnitelma ja 3 = perusteellinen suunnitelma. Kuva 1. vetää yhteen tulokset strategisen hyvinvoinnin perusteellisten suunnitelmien tehneistä.
Kuva 1. Strategisen hyvinvoinnin eri osa-alueiden perusteellisen suunnitelman tehneiden organisaatioiden %-osuudet vuonna 2014.


Kuvan 1 viesti on karu – työn ja johtajuuden kehittämisen suunnitelmia ei tee juuri kukaan! Tehdyt perusteelliset suunnitelmat painottuvat työkyvyn osa-alueille ja Euroopassa tärkeiden työkulttuurin, sitouttamisen ja johtajuuden suunnitelmat loistavat poissaolollaan. Jotenkin on pakko tulkita, että tämä tutkimustulos on linjassa Deloitten löydösten kanssa. Samaan tulkintaan päätyi muuten Silta Oy:n kehitys- ja laatujohtaja Jani Rahja osallistuessaan Workforce analytics summit -kongressiin Amsterdamissa 3.-4.3.2015. Janin tulkinnan mukaan Euroopassa keskitytään sitoutumisen, motivaation ja talentin mittaamiseen ja kehittämiseen, kun Suomessa puhutaan sairauspoissaoloista.
Suomessa siis suunnitelmien kautta ei löytynyt kovinkaan paljoa tukea eurooppalaisten intressien kehittämiseen. Seuraavassa vaiheessa paneuduin strategisen hyvinvoinnin tuloksellisuuteen ja sen taustalla oleviin johtamisen elementteihin. Tutkimussarjassa kartoitimme hyvinvointityön tuloksellisuutta kahdeksan osa-alueen osalta (ilmapiiri, yrityskuva, työkyky, esimiestyö, terveys, sitoutuminen, talous ja osaaminen). Hyvällä onnella (tai akateemisella arvauksella) olimme ottaneet tuloksellisuuden vaihtoehtoihin mukaan sitoutumisen ja osaamisen – nuo Euroopassa tällä hetkellä kärjessä olevat asiat. Joten seuraavaksi tuloksia:
Minkälainen johtaminen tukee sitoutumisen ja osaamisen tuloksellisuutta?

Eri osa-alueiden tuloksellisuutta analysoitiin regressioanalyysien avulla, joissa etsittiin esim. sitoutumisen tuloksellisuutta selittäviä strategisen hyvinvoinnin johtamisen toimintatapoja. Sitoutumisen tuloksellisuuden tärkeimmäksi selittäjäksi – siis organisaatioiden erojen kautta – nousi johdon prosessit strategisessa hyvinvoinnissa. Näitä ovat työhyvinvoinnin huomioon ottaminen johdon strategiatyössä, esimiesten koulutuksessa, jatko- ja täydennyskoulutuksessa, kehityskeskusteluissa, työaikojen ja järjestelyjen joustavuudessa, työkuormituksen säätelyssä ja ikäjohtamisessa. Tämän kokonaisuuden taso oli yhteydessä sitoutumisen tuloksellisuuteen kuvan 2 mukaan.

Kuva 2. Strategisen hyvinvoinnin tuloksellisuus sitoutumisen kautta organisaation strategisten prosessien tason mukaan.
Kuvan 2 tulkinta on selkeä: mitä paremmin edellä mainittu laaja kokonaisuus tehdään, sitä paremmin henkilöstö sitoutuu organisaatioon. Tulos ei ole yllätys, sitoutuminen on laaja ilmiö johon vaikuttaa ”lähes kaikki” asiat organisaatiossa. Ja kääntäen voisi tulkita / ohjeistaa: kehität ihmisten sitoutumista, kun otat työhyvinvoinnin huomioon johdon strategiatyössä, esimiesten koulutuksessa, jatko- ja täydennyskoulutuksessa, kehityskeskusteluissa, työaikojen ja järjestelyjen joustavuudessa, työkuormituksen säätelyssä ja ikäjohtamisessa.

Osaamisen tuloksellisuutta selitti eniten ”johdon superprosessit” – kolmikko joka koostuu työhyvinvoinnin huomioon ottamisesta johdon strategiatyössä, esimiesten koulutuksessa ja kehityskeskusteluissa (ks. blogi tästä: http://ossiaura.blogspot.fi/2015/04/johdon-superprosessit-nostavat.html ).
Kuva 3. Strategisen hyvinvoinnin tuloksellisuus osaamisen kautta johdon superprosessien tason mukaan.
Kuvan 3 tulkinta on myös selkeä: mitä paremmin hoidetaan työhyvinvointia osana strategiatyötä, esimiesten valmennusta ja kehityskeskusteluja, sitä enemmän osaaminen kehittyy! Mielenkiintoista on havaita, että varsinainen henkilöstön jatko- ja täydennyskoulutus ei tuota osaamiselle lisäarvoa niin paljoa kuin nämä kolme prosessia – osaamisen hyödyntäminen edellyttää laajempaa kokonaisuutta kuin pelkkä koulutus.
Mitä opimme tästä?
Tämän tulosblogin oppi on kaksijakoinen: 1) strategisen hyvinvoinnin suunnittelussa on kovasti kehittämisen varaa ja 2) johdon prosessit tukevat sitoutumista ja osaamista organisaatiossa. Tuohon ensimmäiseen voisi kysyä, että miksi? Miksi vain 36 % organisaatioista tekee kirjallisen suunnitelman ja miksi vain 10 % tekee perusteellisen osaamisen kehittämisen suunnitelman? Onko syynä aikapula vai HR-ihmisten oma osaaminen – näihin tutkimus ei anna vastauksia. Aikapulasta puhutaan paljon, joten se lienee ainakin osasyy asian tilaan.
Sitoutumisen ja osaamisen tuloksellisuutta tukevat johdon prosessien hyvä taso – ei siis mikään yksittäinen asia. Tämä löydös on hyvin luonteva ja odotusten mukainen. Voisi sanoa, että hyvällä johtamisella tuetaan eurooppalaisia tavoitteita, vaikka niitä ei välttämättä tavoitellakaan. Ja todella mielenkiintoista oli havaita, että osaamisen tuloksellisuutta nostaa enemmän muut kuin osaamisen kehittäminen – johdon strategiatyö (=tavoitteet), esimiesten valmennus (=esimiesten osaaminen) ja kehityskeskustelut (=jalkauttaminen) ovat tärkeitä osaamisen tuloksellisuuden varmistamiseksi.
 
 

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Johdon superprosessit nostavat työhyvinvoinnin johtamisen lentoon!

Osana Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa –tutkimusta olemme vuosina 2009-14 kartoittaneet lukuisia johdon ja HR:n prosesseja – ja nimenomaan työhyvinvoinnin huomioon ottamista niissä. Tutkimusta olemme tehneet tiimillä Ossi Aura, Guy Ahonen ja Juhani Ilmarinen, vuonna 2014 mukana oli myös Tomi Hussi.

Kyseiset prosessit on jaettu johdon ja HR:n prosesseihin ja ne ovat seuraavat: johdon prosessit – työhyvinvoinnin huomioon ottaminen johdon strategiatyössä, esimiesten koulutuksessa, jatko- ja täydennyskoulutuksessa, kehityskeskusteluissa, työaikojen ja järjestelyjen joustavuudessa, työkuormituksen säätelyssä ja ikäjohtamisessa. HR:n prosesseiksi määritimme työhyvinvoinnin huomioon ottamisen rekrytoinnissa, perehdyttämisessä, työn ja perheen yhteensovittamisessa, tasa-arvo-ohjelmassa sekä henkilöstön palkitsemisessa. Nyt tein faktorianalyysin näistä prosesseista ja se nosti esiin todellisen johdon superprosessi kolmikon: työhyvinvoinnin huomioon ottamisen johdon strategiatyössä, esimiesten koulutuksessa ja kehityskeskusteluissa.

Johdon superprosessit parhaassa kunnossa julkisella sektorilla
Muodostin kyseisestä johdon superprosesseista yhteisen muuttujan ja jaoin sen keskihajontojen pohjalta neljään luokkaan. Tämä antoi hyvän pohjan analysoida, millä toimialalla johdon superprosesseja toteutetaan parhaiten. Ja kärkeen menivät valtio ja kuntatyönantaja – julkisella sektorilla työhyvinvointi siis toimii johdon prosesseissa parhaiten! Ja eniten kirittävää jäi kaupan ja kuljetuksen toimialoilla.


Kuva 1. Johdon superprosessikolmikon jakaumat eri toimialoilla vuosien 2009-14 koko aineistossa.
Mitä johdon superprosessit tuovat mukanaan?

Johdon superprosessien – siis työhyvinvoinnin huomioon ottamisen johdon strategiatyössä, esimiesten koulutuksessa ja kehityskeskusteluissa – merkitys on suuri, kun katsotaan mitkä yhteydet niillä on muihin strategisen hyvinvoinnin toimintoihin. Nyt esiteltävät tulokset ovat vuosien 2009-14 aineiston ristiintaulukointeja, joissa syy-seuraussuhteita ei pystytä analysoimaan. Tulosten tulkinta sen toki mahdollistaa – ainakin tässä hieman vapaammin kirjoitetussa blogitekstissä.
Kuvissa 2 – 4 on esitetty johdon superprosessien tason yhteyksiä muihin HR:n ja työhyvinvoinnin prosesseihin. Tulosten pelkistetty yhteenveto on seuraava: kun työhyvinvointi on johdon agendalla, osana esimiesten kyvykkyyden parantamista ja kehityskeskusteluja, on se mukana myös monissa muissa prosesseissa.


Kuva 2. Johdon superprosessien tason yhteydet perehdyttämisen ja jatko- ja täydennyskoulutuksen työhyvinvointipainotteisuuteen vuosien 2009-14 koko aineistossa.

Kuvan 2 viesti on kirkas: kun työhyvinvointi on mukana johdon ydinprosesseissa, on se vahvasti mukana myös osaamisen kehittämisessä – siis perehdyttämisessä ja jatko- ja täydennyskoulutuksessa. Kuva 3 kertoo taas puolestaan, että johdon superprosessien hyvä taso heijastuu työhyvinvoinnin aikadimensioon – työaikojen junailu ja työn ja perheen yhteensovittaminen on parempaa.


Kuva 3. Johdon superprosessien tason yhteydet työaikojen ja järjestelyjen joustavuuden sekä työn ja perheen yhteensovittamisen työhyvinvointipainotteisuuteen vuosien 2009-14 koko aineistossa.
























Kuva 4 puolestaan osoittaa, että johdon superprosesseilla ei ole yhteyttä – jopa vaikutusta – pelkästään HR-prosesseihin. Johdon superprosessien hyvä taso heijastuu hyvään tasoon myös työterveyshuollossa ja työsuojelussa. Näin työhyvinvoinnin tärkeät tukiprosessitkin tulevat toteutettua paremmin, kun johto hoitaa oman osansa työhyvinvoinnista hyvin. Oleellista tässä on – osana strategisen hyvinvoinnin johtamista – se, että työterveyshuollon ja organisaation välinen yhteistyö toimii sitä paremmin, mitä paremmin johdolla on työhyvinvointi hallussa. Työterveyshuollon kustannukset eivät juurikaan kasva, kun työterveyshuollon ja asiakasorganisaation yhteistyö paranee. Vuosien 2009-14 keskiarvoina työterveyshuollon omavastuut (€/hlö/v) olivat johdon superprosessien suhteen eri tasoluokissa olevissa organisaatioissa seuraavat: alin luokka 233€, alle keskitason 266€, yli keskitason 287€ ja ylin luokka 296€.

Kuva 4. Johdon superprosessien tason yhteydet työterveyshuollon ja työsuojelun toiminnallisiin tasoluokkiin vuosien 2009-14 koko aineistossa.
























Mitä johdon superprosessit tuovat tuloksena?

Tutkimussarjassa kartoitimme hyvinvointityön tuloksellisuutta kahdeksan osa-alueen osalta (ilmapiiri, yrityskuva, työkyky, esimiestyö, terveys, sitoutuminen, talous ja osaaminen). Johdon superprosessien taso vaikutti hyvin paljon vastaajien arvioimaan tuloksellisuuteen, kuten kuva 5 osoittaa.

Kuva 5. Johdon superprosessien tason heijasteita strategisen hyvinvoinnin tuloksellisuuteen.






Kuva 5 osoittaa, että mitä paremmin työhyvinvointi oli johdon hallussa, sitä paremmat olivat arviot tuloksellisuudesta. Erot eri johdon superprosessien tasoluokkien välillä olivat tilastollisesti merkitseviä – eivät siis sattumaa.
Mitä opimme tästä?

Tämän tulosblogin oppi on selkeä: kun työhyvinvointi on johdon hallussa, toimii kokonaisuus hyvin. Edelleen voimme tulkita, että johdon superprosessien juoksutus etenee parhaiten siten, että ensin työhyvinvointiasiat käsitellään johdon strategiatyössä, sitten esimiesten valmiuksia nostetaan ja sitten asiat jalkautetaan kehityskeskusteluissa koko henkilöstölle. Ja siinä rinnalla trimmataan muutkin prosessit ja toimintatavat kuntoon! Pelkistetty ja perusteltu prosessi, joka vain on tekemistä vaille valmis suurimmassa osassa organisaatioita.

Miten työhyvinvointi saadaan osaksi johdon prosesseja – sehän se suuri kysymys on! Mielestäni ainoa kestävä perustelu on strategisen hyvinvoinnin yhteys liiketoiminnan tuloksellisuuteen ja kestävään kehitykseen. Faktoja ja mittareita työhyvinvoinnin yhteyksistä (ja jopa vaikuttavuudesta) tuottavuuteen ja kannattavuuteen täytyy saada lisää. Yleispätevien lausahdusten aika on ohi – tarvitaan faktaa. Tarvitaan uskoa ja rohkeita nostoja siitä, että ihmiset tekevät työt – ja työkykyisemmät, osaavammat ja motivoituneemmat ihmiset tekevät työnsä paremmin.

lauantai 18. huhtikuuta 2015

Onko esimiehillä roolia osaamisen kehittämisessä?

Osana Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa –tutkimusta olemme vuosina 2009-14 kartoittaneet osaamisen kehittämistä osana esimiesten vastuita. Tutkimusta olemme tehneet tiimillä Ossi Aura, Guy Ahonen ja Juhani Ilmarinen, vuonna 2014 mukana oli myös Tomi Hussi.

Esimiesten roolia työhyvinvoinnissa ja sen osa-alueilla kartoitettiin kaksivaiheisella kysymyksellä. Ensin kysyttiin onko esimiehille määritetty vastuu alaisten työhyvinvoinnissa – vuonna 2014 52 % organisaatioista oli näin määrittänyt. Tämän jälkeen ”kyllä” vastauksen antaneilta organisaatioilta kysyttiin eri osa-alueiden toimintatavoista – esimerkiksi siis ”esimies vastaa alaisten osaamisen kehittämisestä”.

Esimiesten rooli osaamisen kehittämisessä vahvistunut viidessä vuodessa
Kuva 1 esittää tulokset esimiesten toimintatavoista osaamisen kehittämisessä vuosina 2009-14. Eteenpäin on menty – pikku hiljaa.
Kuva 1. Esimiesten rooli osaamisen kehittämisessä vuosina 2009-14 kaikissa tutkituissa organisaatioissa.
Kuvan 1 mukaan vuonna 2014 kolmanneksessa suomalaisista työpaikoista esimies toteutti järjestelmällisesti oman porukkansa osaamista. Seuraava tavoite voisi olla puolet!
 
Valtio selkeästi paras toimiala
Kun tuloksia tarkastellaan eri toimialoilla, nähdään että valtiotyönantaja on varmistanut tämän asian parhaiten. Kuvan 2 mukaan  44%:ssa valtion työpaikoista esimiehet johtivat osaamista järjestelmällisesti. Tämä tulos oli siis vuosien 2009-14 aineistosta, vuonna 2014 luku valtion työpaikoissa oli 48 %. Tavoiteltu 50 % siis häämöttää!
Kuva 2. Esimiesten rooli osaamisen kehittämisessä eri toimialojen organisaatioissa vuosien 2009-14 aineistossa.
Kuva 2 tuo esiin selkeät puutteet esimiesten roolissa osaamisen kehittämisessä työntekijävaltaisilla toimialoilla, kuten kuljetuksessa ja rakentamisessa. Taustalla tässä on osin se, että näillä toimialoilla esimiehille on määritetty vastuu työhyvinvoinnissa harvemmin kuin muilla. Toisaalta voisi kuvitella, että perinteinen mestari-kisälli –ajattelu olisi voimissaan näillä toimialoilla.
Tavoitteet ja esimiesten valmiudet nostavat osaamisen johtamista
Esimiesten roolia osaamisen kehittämisessä analysoitiin myös osana strategisen hyvinvoinnin johtamista. Tämä analyysi toi hyviä uutisia: tavoitteiden selkeys ja esimiesten valmiuksien kehittäminen koulutuksen kautta tukivat esimiesten roolia osaamisen kehittämisessä. Yhteenveto tuloksista kuvassa 3.

Kuva 3. Esimiesten rooli osaamisen kehittämisessä strategisen hyvinvoinnin tavoitteiden ja esimieskoulutuksen työhyvinvointipainotusten mukaan.

Kuvan 3 tulkinta on kaksivaiheinen. Ensinnäkin, kun strategisen hyvinvoinnin tavoitteet on asetettu, on esimiesten rooli vahvempi osaamisen kehittämisessä. Ja toisaalta kun esimiesten valmiuksia kehitetään koulutuksen kautta, on heidän toimintansa järjestelmällisempää osaamisen kehittämisessä. Lisäksi on otettava huomioon, että kuvan 3 organisaatiot ovat määrittäneet esimiehille vastuun alaisten työhyvinvoinnissa – tuloksissa on mukana siis vajaat puolet organisaatioista, kun kuvien 1 ja 2 aineistossa ovat kaikki tutkimukseen vastanneet.
Miten esimiesten toimintatavat osaamisen kehittämisessä heijastuvat tuloksellisuuteen osaamisessa?
Tutkimussarjassa kartoitimme hyvinvointityön tuloksellisuutta kahdeksan osa-alueen osalta (ilmapiiri, yrityskuva, työkyky, esimiestyö, terveys, sitoutuminen, talous ja osaaminen). Esimiesten toimintatavat osaamisen kehittämisessä eivät näkyneet tuloksellisuudessa osaamisen kautta. Tulosten taustalla olivat laajemmat asiat, kuten kuva 4 esittää.
Kuva 4. Johdon strategiatyön, esimiesten koulutuksen ja kehityskeskustelujen työhyvinvointipainotusten heijasteet tuloksellisuuteen osaamisen kautta.
Kuvan 4 tulkinta on selkeä: osaamisen kautta saadaan tuloksia, kun varsin laajat asiakokonaisuudet ovat kunnossa. Kun työhyvinvointi on mukana (ehkä jopa ketjutetusti!) johdon strategiatyössä, sitten esimiesten koulutuksessa ja kolmanneksi kehityskeskusteluissa, saadaan tuloksia osaamisen kehittymisessä.
Mitä opimme tästä?
Tulosten oppi on pelkistetty: esimiesten roolia osaamisen kehittämisessä voidaan vielä parantaa. Koko toiminnan tavoitteiden asettaminen ja työhyvinvoinnin sisällyttäminen johdon prosesseihin tukevat esimiesten roolia osaamisen kehittämisessä. Itsestään selvää on, että esimiesten valmiuksia tulee tukea, ja tietysti päättää miten HR:n ja esimiesten roolitus toimii. Lopuksi täyty palata joulukuun 2014 blogiin, jonka mukaan osaamisen mittaaminen on tosi haasteellista: http://ossiaura.blogspot.fi/2014/12/osaamisen-tarkeys-ja-kehittaminen.html Tuossa tuon blogin viitekehyksessä esimiesten rooli tulee olla kirkas, muuten kokonaisuus usvautuu.
 
 
 
 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kehityskeskustelut työhyvinvoinnin edistämisessä

Osana Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa –tutkimusta olemme vuosina 2009-14 kysyneet kehityskeskustelujen hyödyntämisestä työhyvinvoinnin edistämisessä sekä yleisellä tasolla että osana esimiesten vastuita. Tutkimusta olemme tehneet tiimillä Ossi Aura, Guy Ahonen ja Juhani Ilmarinen, vuonna 2014 mukana oli myös Tomi Hussi.

Kehityskeskustelujen rooli työhyvinvoinnin edistäjänä on kaksiosainen. Toisaalta koko kehityskeskustelujärjestelmä tukee ihmisten työtä ja motiiveja ja on sen kautta työhyvinvointia tukeva. Toisaalta kehityskeskustelussa voi olla erikseen aihealueena työhyvinvointi tai ihmisen omat resurssit, jolloin työhyvinvointiin pureudutaan syvällisemmin. Seuraavassa kuvassa esitän tulokset siitä, miten organisaatiot ovat mallintaneet kehityskeskustelut työhyvinvoinnin osalta.
Kuva 1. Työhyvinvoinnin huomioon ottaminen kehityskeskusteluissa - kohtalaisesti tai paljon vastanneiden %-osuudet eri toimialoilla; vuosien 2009-2014 koko aineisto.
Kuva 1 osoittaa, että ero kehityskeskustelujen työhyvinvointipainotteisuudessa olivat melko suuria eri toimialojen välillä. Kun valtiotyönantajalla yli 90 % organisaatioista otti työhyvinvoinnin huomioon kehityskeskusteluissa kohtalaisesti tai paljon, oli vastaava luku rakentamisen toimialalla 65 %. Positiivista oli se, että kaikkien toimialojen keskiarvona 28 % työnantajista painotti työhyvinvointia ”paljon” kehityskeskusteluissa – tämä on selkeästi enemmän kuin monissa muissa johdon prosesseissa.

Työhyvinvointi mukana kehityskeskusteluissa osana esimiesroolia
Kehityskeskustelu käydään aina alaisen ja esimiehen välillä. Esimiesten yleinen vastuu alaisten työhyvinvoinnista ei ole selkeä kaikissa organisaatioissa – vuonna 2014 puolet (52 %) organisaatioista oli määrittänyt esimiehille vastuun alaisten työhyvinvoinnista. Tämän peruskysymyksen jälkeen tutkimuksessa kysyttiin esimiesten toimintatapaa työhyvinvoinnin osalta kehityskeskustelussa – onko roolia määritetty, onko toteutus satunnaista tai järjestelmällistä. Näin kategoria, jossa esimiesten vastuu on määritetty ja työhyvinvointi on mukana kehityskeskusteluissa järjestelmällisesti on paras! Ja näitä työpaikkoja oli vuosien 2009-14 aikana 29 % kaikista työpaikoista.
Kuva 2. Sovitut esimiesten toimintatavat työhyvinvoinnista kehityskeskusteluissa – jakaumat eri toimialoilla ja kokoluokissa, vuosien 2009-14 koko aineisto.
Kuvan 2 tulkinta tulee tehdä kaksivaiheisesti. Ensinnäkin jokaisen toimialan kokoluokan kokonaispylväs kertoo, kuinka suuri osa oli määrittänyt esimiehille yleensä vastuun alaisten työhyvinvoinnissa. Pienissä valtion virastoissa luku oli 38 % ja suurissa liike-elämän palvelujen yrityksissä 80 %. Tämän lisäksi vastaajat kertoivat miten esimiesten rooli oli määritetty nimenomaan työhyvinvoinnin sisällyttämisessä osana kehityskeskustelua. Ja tämä toteutui valtion pienistä virastoista 34 %:ssa ja liike-elämän palvelujen suurista yrityksistä 45 %:ssa.

Kuva 2 osoittaa suuria eroja toimialojen ja kokoluokkien välillä, isoista organisaatoista vajaa puolet on ottanut työhyvinvoinnin tosissaan osaksi kehityskeskustelua, kun luku pk-sektorilla monilla toimialoilla on alle 10 %. Parhaiten esimiesten toimintatavat toteutuivat valtion keskisuurissa ja suurissa virastoissa, sekä kaupan, kuljetuksen ja liike-.elämän palvelujen toimialojen suurissa yrityksissä. Edelleen kuva 2 osoittaa, että rakentamisen pk-sektorilla ei esimies turhia työhyvinvoinnista höpise kehityskeskusteluissa!

Miten johdon linjaukset vaikuttivat esimiesten rooliin?
Analyysin seuraavassa vaiheessa selvitettiin, mitkä johdon ja HR:n prosessit tukivat esimiesten roolia kehityskeskustelujen työhyvinvointipainotuksen osalta. Tuloksista valittiin kaksi eniten roolia tukenutta prosessia, tulokset ohessa kuvassa 3. Kuva osoittaa, että kun työhyvinvointi oli otettu huomioon merkittävästi johdon strategiatyössä ja esimiesten koulutuksessa, oli se mukana myös esimiesten toteuttamissa kehityskeskusteluissa – looginen yhteys. Kun siis johdetaan ja varmistetaan kyvykkyys asia toteutuu paremmin!
Kuva 3. Esimiehille määritetty rooli työhyvinvoinnista kehityskeskusteluissa sen mukaan, miten johdon ja HR:n prosesseissa työhyvinvointi on otettu huomioon, vuoden 2014 aineisto.
Miten työhyvinvointi kehityskeskusteluissa heijastuu strategisen hyvinvoinnin tuloksellisuuteen?

Tutkimussarjassa kartoitimme hyvinvointityön tuloksellisuutta kahdeksan osa-alueen osalta (ilmapiiri, yrityskuva, työkyky, esimiestyö, terveys, sitoutuminen, talous ja osaaminen). Kehityskeskustelujen työhyvinvointipainotuksen ja hyvinvointityön tuloksellisuuden yhteyttä tutkittaessa löydettiin tulos, jonka mukaan työhyvinvointi kehityskeskusteluissa oli yhteydessä parempiin tuloksiin eniten esimiestyön, ilmapiirin, työkyvyn ja osaamisen kautta.
Kuva 4. Työhyvinvointityön arvioitu tuloksellisuus kehityskeskustelujen työhyvinvointipainotusten mukaan.
 
Kuvan 4 tulkinta on selkeä: mitä painokkaammin työhyvinvointi on mukana kehityskeskusteluissa, sitä paremmat ovat tulokset. Ja tuloksia saadaan laajalla rintamalla, esimiestyö vahvistuu, ilmapiiri kehittyy, työkyky paranee ja osaaminen vahvistuu.
Mitä opimme tästä?
Tulosten oppi on pelkistetty: yleisellä tasolla kehityskeskustelu koetaan tärkeäksi ja esimiesten aktiivista roolia tukee johtaminen ja esimiesten oman osaamisen kehittäminen. Aika selkeä juttu – ja monella työpaikalla tekemistä vaille valmis! Suosittelen aloittamaan aakkosista – mitä haluamme saada aikaan ja miten ihmisten panos siihen vaikuttaa. Sen jälkeen konkreettiset tavoitteet ja rooli esimiehille. Ja sen jälkeen, tai vaikka jo hieman ennen sitä, esimiesten osaaminen kohdalleen.
 
 
 

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Työpahoinvoinnin estämistä vai tuottavuuden kehittämistä?


Olin tällä viikolla (7.4.2015) mukana kovassa porukassa sparraamassa Kevan tutkimusta, joka kartoittaa työhyvinvoinnin ja työterveyshuollon johtamista ja toimintoja kunnissa. Kevassa tutkimuksilla on vahva perinne ja hyvä tekijäporukka, joten odotan taas mielenkiinnolla tuloksia. Sparrausryhmän vilkas keskustelu innosti minua tarttumaan kynään ja hahmottamaan aihepiirin toimintatapoja esimiesten osalta. Kysymykseni kuuluu: panostammeko vain työpahoinvoinnin vähentämiseen ja unohdamme tuottavuuden kehittämisen? Kysymyshän on erityisen relevantti kunta-alalla, jossa tehdään yhteiskunnan kannalta arvokasta työtä usein vain ja ainoastaan ihmisten osaamisen, työkyvyn ja motivaation avulla. Tätä yhdistelmää voisi kutsua tuottavuudeksi. Ja olisihan hyvä, että kunta-alan työ olisi tuottavaa, jolloin kunnan tehtävät tulisivat toteutettua yhä niukkenevilla resursseilla
Vastaus tähänkin kysymykseen löytyy Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa tutkimussarjasta. Osana tätä tutkimussarjaa olemme (Aura, Ahonen, Ilmarinen, Hussi) kartoittaneet mm. esimiesten toimintatapoja työhyvinvoinnin eri osa-alueilla, kuten osaamisen kehittämisessä ja varhaisen tuen toteuttamisessa. Aineistona meillä on ollut satunnaisotannalla seitsemän toimialan organisaatiot. Tutkimuksen raportoinnissa olemme jakaneet organisaatiot kolmeen kokoluokkaan (alle 50, 50-249 ja yli 250 henkilöä).
Työpahoinvoinnin vähentäminen – tuottavuuden kehittäminen
Sairauspoissaolojen hallinnassa tärkeitä prosesseja ovat varhainen tuki ja työhön paluun tuki, joissa molemmissa esimiehellä on tärkein rooli. Näillä prosesseilla pyritään katkaisemaan pitkät sairauspoissaolokierteet ja toisaalta helpottamaan ihmisen paluuta työhön. Kutsun näitä tässä blogissa ihan tarkoituksella työpahoinvoinnin vähentämisen prosesseiksi. Tuottavuuden kehittämisen puolella olemme kartoittaneet esimiesten roolia osaamisen kehittämisessä ja työuran edistämisessä. Kuva 1. yhdistää tulokset kyseisten prosessien osalta – aineistona vuosien 2009-2014 lähes 2000 organisaatiota ja niistä esimiesvastuun määrittäneet.
Kuva 1. Esimiesten rooli työpahoinvoinnin vähentämisessä ja tuottavuuden kasvun edistämisessä, VATU = varhainen tuki, PATU = työhön paluun tuki.


Kuva 1 tuo selkeän vastauksen kysymykseeni: Kyllä, organisaatioissa panostetaan enemmän työpahoinvoinnin vähentämiseen kuin tuottavuuden kehittämiseen. 70 % organisaatioista on määrittänyt, että esimiehet toteuttavat järjestelmällisesti varhaista tukea ja työhön paluun tukea. Tämä on hyvä asia – sitä en halua kieltää. Päinvastoin järjestelmällisen toiminnan luvut tulisi olla 100 %. Mutta se on huolestuttavaa, että vain 54 %:ssa organisaatioista esimiehet panostavat järjestelmällisesi osaamisen kehittämiseen – työuran edistämisessä luku on vieläkin pienempi 40 %.

Kun kerran Kevan tilaisuus innosti minut tähän blogiin, en malta olla esittämättä kunta-alan vastaavia tuloksia. Ne nähdään kuvassa 2.

Kuva 2. Esimiesten rooli työpahoinvoinnin vähentämisessä ja tuottavuuden kasvun edistämisessä kunta-alalla.
Kuva 2 osoittaa, että kunta-alalla työpahoinvoinnin ehkäisemisen ja tuottavuuden kasvun kehittämisen kuilu on yleistä tilannetta suurempi. Varhaisen tuen ja työhön paluun tuen käyttö on samaa tasoa kuin yleensä, mutta osaamisen kehittämisen ja eritoten työuran edistämisen pontevuus on heikompaa kuin yleensä suomalaisissa organisaatioissa. Ero muuhun julkiseen sektoriin, valtiotyönantajaan on suuri – esimiesten rooli on järjestelmällinen osaamisen kehittämisessä 64 %:ssa valtion työpaikoista, työuran edistämisessä luku on 59 %.
Mitä opimme tästä?
Vuosien 2009-14 aikana kerätyt tulokset esimiesten toimintatavoista ovat totta – ja vastaus kysymykseeni on selkeä: Kyllä, organisaatioissa panostetaan enemmän työpahoinvoinnin vähentämiseen kuin tuottavuuden kehittämiseen. Tämä on siis fakta, josta lähdetään pohtimaan mitä tulisi tehdä jatkossa paremmin. Tässä omia ajatuksiani:
Ensinnäkin tuottavuuden kokonaisuus on keskusteltava auki organisaatioissa – mistä se tulos ja tuottavuus oikein tulee? Nykyisin tuottavuus mielletään usein entistä kovemmaksi ja hikisemmäksi työnteoksi, vaikka kyse on usein paremmasta johtamisesta, osaamisesta ja motivaatiosta. Esimerkiksi motivaatio voitaisiin nostaa keskusteluun – missä mennään ja miten motivaatiota voidaan yhdessä kehittää?
Toiseksi tuottavuuden kehittäminen on otettava konkreettiseksi tavoitteeksi myös työhyvinvoinnissa, nykyisinhän tavoitteita hallitsee sairauspoissaolojen vähentäminen. Vuonna 2014 lähes 70 % tavoitteita asettaneista organisaatioista oli. määrittänyt sairauspoissaolojen vähentämiselle konkreettisen tavoitteen – luku esim. osaamisen kehittämisessä oli 18 % (http://ossiaura.blogspot.fi/2014/10/tavoitteen-asettamisen-vaikeudesta.html ). Ilman tavoitetta ei tapahdu oikeita asioita.
Kolmanneksi johdon ja esimiesten on oivallettava, että tuottavuus ei kehity käskemällä, eikä Exceleitä jakamalla – se kehittyy osaamisen ja motivaation kautta. Tällöin on varmistettava, että esimiehillä on valmiudet johtaa osaamista ja motivaatiota - siis oma osaaminen ja motivaatio kohdallaan!
Aika isoja asiakokonaisuuksia, joista voisi jokaisella työpaikalla aloittaa pohtimalla mistä se tuottavuus oikein tulee? Laajemmin ilmiötä voisi tuoda esiin työhyvinvoinnin yhteydessä. Niinpä kannustan Kevan tutkijoita kovasti ottamaan tuottavuuskulman mukaan työhyvinvoinnin johtamista kartoittavaan tutkimukseensa. Se olisi hyvää asennemuokkausta – ja toisaalta työn tuottavuus ratkaisee kaiken!