Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjausryhmä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ohjausryhmä. Näytä kaikki tekstit

perjantai 28. marraskuuta 2014

Tasa-arvoon liittyvät toimintatavat organisaatioissa


Tänään 28.11.14 puhutaan Suomessa paljon tasa-arvosta – mutta tämä blogi ei liity siihen keskusteluun! Mutta yritysten ja julkissektorin työpaikkojen tasa-arvoon liittyviin toimintatapoihin tämä liittyy. Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa tutkimussarja on kartoittanut tätäkin aihepiiriä useiden kysymysten avulla vuosina 2009-14.
Koostin tutkimuksissa käytetyistä kysymyksistä tasa-arvoindikaattorin, johon sisällytin esimiesten vastuun henkilöstön tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta, työhyvinvoinnin huomioon ottamisesta tasa-arvo-ohjelmassa, strategisen hyvinvoinnin ohjausryhmän kokoonpanosta (mahdollisimman laaja = tasa-arvoinen), sekä sisäisen viestinnän arvioinnista, jossa laaja-alaiset menetelmät tavoittavat koko henkilöstön ja tukevat tasa-arvoa. Näistä muuttujista muodostui indikaattori, jonka skaalasin nollan ja sadan välille, jolloin keskiarvoksi muodostui 39. Sen lisäksi jaoin indikaattorin keskihajonnan perusteella neljään tasoluokkaan.
Tasa-arvoa johdetaan parhaiten julkisella sektorilla
Tasa-arvoon liittyvien asioiden toimintatavat toteutuivat parhaiten valtio- ja kuntatyönantajalla, joista valtiolla 66 % ja kunta-alalla 55 % organisaatioista toteutti tasa-arvoon liittyviä toimintoja yli keskitason. Heikoiten tasa-arvoon liittyvät toiminnat toteutuivat rakennusalalla, jossa vastaava %-osuus oli 24 %.

Kuva 1. Tasa-arvoon liittyvien toimintatapojen jakauma eri toimialoilla vuosien 2009-14 aineiston perusteella.



Tasa-arvoon liittyvien asioiden toimintatavat kehittyneet vuosien varrella
Tasa-arvoon liittyvien asioiden toimintatavat ovat kehittyneet pikku hiljaa vuodesta 2009 alkaen. Voisi sanoa, että muutos on ollut maltillista. ”Hyvien” toimintatapojen osuus on noussut 36 %:sta 48 %:iin viidessä vuodessa.

Kuva 2. Tasa-arvoon liittyvien toimintatapojen jakauman muutokset vuosina 2009-14.

Kokonaisuuden hyvä johtaminen heijastuu tasa-arvoon liittyviin toimintoihin
Strategisen hyvinvoinnin johtamisessa kokonaisuuden hyvä rakentaminen on yhteydessä eri osa-alueiden hyviin toimintatapoihin. Näin oli tilanne myös tasa-arvoon liittyvissä toimintatavoissa; strategisen hyvinvoinnin tavoitteiden asettaminen ja mittareiden käyttö selitti 37 % tasa-arvoon liittyvien toimintatapojen vaihtelusta. Ihan selkosuomeksi sanottuna tuo tarkoittaa, että jos organisaatio on asettanut työhyvinvoinnille tavoitteet ja miettinyt mittarit, toteuttaa se tasa-arvoon liittyviä asioita paljon paremmin kuin muut organisaatiot. Kuvassa 3 on visuaalinen vahvistus asialle.

Kuva 3. Tasa-arvoon liittyvien toimintatapojen jakauma strategisen hyvinvoinnin tavoitteiden ja mittareiden mukaan.
Kuvan 3 tulkinta on selkeä; jos organisaatio on asettanut tavoitteet ja mittarit työhyvinvoinnille, toteuttaa se tasa-arvoon liittyviä toimintoja hyvin – 83 % organisaatioista saa hyvän arvion. Jos taas, toisessa ääripäässä, organisaatio ei aseta tavoitteita eikä mittareita, toteuttaa se tasa-arvoon liittyvät toiminnot huonosti – vain 19 % organisaatioista saa hyvän arvioinnin.
Kuvan 3 voidaan tulkita perusteellisemmin tasa-arvoon liittyviä toimintoja. Yksinkertaisesti, jos organisaatio ei aseta tavoitteita työhyvinvoinnille, se harvoin perustaa ohjausryhmän ja harvoin määrittää esimiehille roolin alaisten hyvinvoinnin edistämiselle. Tällöin myös tasa-arvon indikaattori pienenee – mutta sehän on aivan oikein, koska ohjausryhmää ei ole eikä esimiehillä ole roolia.


lauantai 22. marraskuuta 2014

Yritysten kulttuuri- ja virkistystoiminta sekä henkilöstöjuhlat – osin villiä aluetta!


Osana Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa tutkimussarjaa olemme selvittäneet myös kulttuuri- ja virkistystoiminnan toteuttamista ja henkilöstön aktiivisuutta siinä. Lisäksi on kartoitettu toimintaan käytetyt eurot.
Kulttuurin ja virkistystoiminnan tuki lisääntynyt selvästi
Viiden vuoden yhteenveto näyttää, että kulttuuri- ja virkistystoiminnan tuki on lisääntynyt selvästi. Syynä tähän on vuonna 2009 voimaan tullut muutos henkilöstöetujen verotuskäytäntöihin, jossa kulttuurin tukeminen rinnastettiin verottomana henkilöstöetuna liikunnan tukemiseen. Lisäksi yritysten käytössä olevat maksujärjestelmät ovat kehittyneet viime vuosien aikana. Kuva 1. vetää yhteen kulttuuri- ja virkistystoiminnan tuen ja henkilöstön aktiivisuuden vuosina 2009-14.

Kuva 1. Työnantajien tuki ja osallistumisaktiivisuus kulttuuri- ja virkistystoimintaan eri yrityskokoluokissa vuosina 2009-14.

Kuva 1. osoittaa, että kulttuuria tukemattomien organisaatioiden osuus on pienentynyt isoissa organisaatioissa 75 %:sta 31 %:iin. Vastaavat luvut olivat keskisuurissa organisaatioissa 72 % - 35 % ja pienissä 87 % - 51 %. Henkilöstön aktiivisuutta kartoittanut kysymys oli vuonna 2014 erilainen kuin aikaisempina vuosina, tämä aiheutti melko suuria muutoksia aktiivisuusryhmissä. Oleellisin tieto oli kuitenkin kulttuurin tukemisen selkeä lisääntyminen.
Kulttuuria, virkistystä ja henkilöstöjuhlia resursoitiin lähes 300M€:lla vuosittain
Kulttuuri- ja virkistystoiminnan taloudellista tuke kartoitettiin kysymyksellä, johon sisällytettiin myös henkilöstöjuhlat. Näin ”pelkkään” kulttuurin ja virkistystoiminnan tukemiseen käytetyt eurot jäivät hieman epätarkoiksi. Kokonaisuudessaan kulttuuriin ja henkilöstöjuhliin investoitiin vuosittain lähes 300M€, siis laskettuna koko työväestöä kohden. Toimialoittain suurinta tuki oli liike-elämän palveluissa ja kokoluokista pienet organisaatiot tukivat kulttuuria ja juhlia henkilöä kohden laskettuna selkeästi enemmän kuin keskisuuret ja suuret organisaatiot.

Kuva 2. Kulttuuri- ja virkistystoiminnan sekä henkilöstöjuhlien resursointi henkilöä kohden vuodessa eri toimialojen kokoluokissa, keskimäärin vuosien 2009-14 aikana.

Johtaminen lisäsi kulttuuri toiminnan aktiivisuutta – johtamattomuus taas juhlia!
Strategisen hyvinvoinnin johtamisen eri elementit tehostavat eri osa-alueiden toimintaa – näin kävi myös kulttuuri- ja virkistystoiminnassa. Esimerkiksi ohjausryhmän aktiivinen toiminta heijastui suurempaan kulttuurin tukemiseen ja parempaan henkilöstön aktiivisuuteen. Kuva 3 osoittaa, että ohjausryhmän toiminta ja työhyvinvoinnin mittareiden käyttö heijastuivat kulttuuritoiminnassa varsin hyvään toimintatapojen arvioon, 55 %:iin. Ne organisaatiot, joissa ei ollut ohjausryhmää ja jotka eivät käyttäneet hyvinvoinnin mittareita, vastaava arvio oli 35 %. Kulttuuri- ja virkistystoiminnan sekä henkilöstöjuhlien kustannukset olivat täysin päinvastaiset – paremmin johdetuissa organisaatioissa resursointi oli keskimäärin 100 €:n luokkaa, kun huonommin johdetuissa organisaatioissa summa oli 120, jopa 180 € henkilöä kohden vuodessa. Looginen tulkinta on se, että ”johtamattomissa” organisaatioissa (siis työhyvinvoinnin kannalta johtamattomissa!) eurot käytetään henkilöstöjuhliin. Toimintatapojen ero huomioon ottaen, huonommin johdetuissa organisaatioissa kului noin sata euroa vuodessa enemmän henkilöstöjuhliin, kuin muissa, paremmin johdetuissa organisaatioissa.


Kuva 3. Kulttuuri- ja virkistystoimintojen toimintatapojen arviointi ja rahalliset resursoinnit työhyvinvoinnin ohjausryhmän ja mittareiden mukaan.


Kuva 3 osoittaa ensinnäkin sen, että hyvä työhyvinvoinnin johtaminen (mm. ohjausryhmä ja mittarit) heijastuvat kohtalaisen hyvään toimintatapojen arvioon, 49-55 %, kun vastaavat luvut heikommin johdetuissa organisaatioissa olivat 35 ja 49 %. Ja kuten jo edellä mainittiin, huonompi johtaminen oli. yhteydessä suurempiin juhlapanostuksiin. Olisiko näin, että muuten huonoa työhyvinvoinnin johtamista halutaan kompensoida henkilöstöjuhlilla – vai vaatiiko henkilöstö juhlia - kun mitään muuta ei ole? Oli miten oli, henkilöstöjuhlat ovat tärkeä osa työyhteisön rakennepääoman vahvistamista ja puolustavat paikkaansa taloudellisesti kovinakin aikoina.




keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Henkinen työsuojelu - mitä se on?


Työsuojelun alkukoti on teollisuudessa ja muissa fyysisesti vaarallisissa töissä. Työn fyysisyys on, kuten hyvin tiedämme kovasti vähentynyt (ei kuitenkaan loppunut…) ja vastaavasti työn henkinen kuormittavuus on lisääntynyt. Niinpä työsuojelussa on alettu puhumaan henkisestä työsuojelusta.
Kartoitimme henkisen työsuojelun tilannetta Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa tutkimussarjassa ensimmäisen kerran tänä vuonna. Kysymys oli tosi pelkistetty ”Mitkä seuraavista toimenpiteistä sisältyvät työsuojelun ohjelmaan yrityksessänne?” ja tässä yksi alakysymys oli ”henkisen työsuojelun suunnitelma”, ja tässä vastausvaihtoehdot ”on” ja ”ei ole”. Kartoitimme siis pelkästään se, onko organisaatiossa tehty henkisen työsuojelun suunnitelma. Vastaukset toimialoittain ja kokoluokittain on koottu kuvaan 1.
Kuva 1. Henkisen työsuojelun suunnitelman tehneiden organisaatioiden %-osuudet eri toimialoilla ja kokoluokissa vuonna 2014.

Kaikista organisaatioista 50 % oli laatinut henkisen työsuojelun suunnitelman. Tuo puolet tuntuu vähältä, kun koko ajan korostetaan työn ja työyhteisöjen henkistä kuormitusta ja ihmisten ”työpahoinvointia”. Silmiin pistävää on myös se, että mitä fyysisempi toimiala on, sitä vähemmän siellä tehdään henkisen työsuojelun suunnitelmia. Ihmetystä herättää tosin myös ei-fyysisen liike-elämän palveluiden heikko tulos, vain 47 % sen toimialan yrityksistä oli. tehnyt henkisen työsuojelun suunnitelman. Ja kun toimiala koostuu tässä tutkimuksesta pääosin ITC:n, viestinnän, rahoituksen ja vakuutusalan yrityksistä, luulisi niissä olevat henkisen kuormituksen ja sen kautta henkisen työsuojelun tarpeita.
Mitkä tekijät selittivät henkisen työsuojelun suunnitelman tekemistä
Henkisen työsuojelun yleisyyden selvittämisessä seuraava askel oli analysoida, miten muut organisaatioiden toiminnot selittivät henkisen työsuojelun suunnitelman yleisyyttä. Regressioanalyysi tuotti tulokseksi kokonaisuuden, jossa olivat strategisen hyvinvoinnin tavoitteiden asettaminen, ohjausryhmän nimeäminen, työhyvinvoinnin huomioon ottaminen esimiesten koulutuksessa ja jatko- ja täydennyskoulutuksessa, sekä jatkuvan parantamisen mallin hyödyntäminen työkykyyn liittyvissä asioissa. Tämä malli selitti 25 % henkisen työsuojelun suunnitelman tekemisen eroista. Kuva 2 konkretisoi kyseistä tulosta.

Kuva 2. Henkisen työsuojelun suunnitelman tehneiden osuudet ohjausryhmän ja esimieskoulutuksen työhyvinvointipainotteisuuden mukaan.

Kuvan 2 tulkinta on selkeä, jos strategista hyvinvointia johdetaan hyvin (ohjausryhmä asetettu, työhyvinvointi otettu huomioon esimiesten koulutuksessa), niin henkisen työsuojelun yleisyys kasvaa. Aika loogista. Sama yhteys näkyy esimiesten toimintatapojen ja henkisen työsuojelun välillä. 
Kuva 3. Henkisen työsuojelun suunnitelman tehneiden organisaatioiden %-osuudet esimiesten roolin mukaan.

Kuvassa 3 on siis yhdistetty esimiesten toteuttama rooli kolmessa asiassa ja henkisen työsuojelun suunnitelman yleisyys. Tulkinta on jälleen selkeä: mitä paremmin strategista hyvinvointia johdetaan – myös siis esimiestasolla – sitä yleisempi on henkisen työsuojelun suunnitelma.
Mitä henkinen työsuojelu oikein on?
Kuvien 2 ja 3 mukaan voidaan yleistää, että puolessa suomalaisista organisaatioista johdetaan henkistä työsuojelua hyvin ja vastaavasti puolessa organisaatioista huonosti. Näissä hyvissä organisaatioissa on henkisen työsuojelun suunnitelman lisäksi hyvät käytännöt eri HR-prosesseissa ja esimiesten sovituissa rooleissa. Hyvät ovat siis kokonaisvaltaisesti hyviä ja huonot vastaavasti laaja-alaisesti kehnoja!
Oma ennusteeni tilanteen kehittymisestä on se, että tämä polarisaatio henkisen työsuojelun osalta hyviin ja huonoihin organisaatioihin kiihtyy. Tämän ennusteen ehkäiseminen edellyttää työsuojeluväeltä selkeitä uusia määritelmiä ja perusteluja henkisen työsuojelun sisällöstä ja kehittämistavoista. En itse esimerkiksi tiedä, miten henkisen työsuojelun tilaa ja muutoksia organisaatiossa mitataan. Melko vahva mielikuva minulla siitä on, mutta en ole näihin mittareihin organisaatoissa törmännyt. Ja viiden vuoden aikana, lähes 2000 organisaation vastauksissa henkisen työsuojelun mittarit eivät ole tulleet esiin, kun vastaajilta on kysytty strategisen hyvinvoinnin mittareita.
Tämän blogin viimeinen kysymys kuuluukin: mitä henkinen työsuojelu on? Voitaisiinko siihen löytää yleispätevä määritelmä siten, että kaikki organisaatiot innostuisivat sitä johtamaan ja kehittämään? Voitaisiinko samalla määrittää mittarit ja seurannan viitekehys? Helppoja kysymyksiä, joihin pitäisi löytyä helpot vastaukset.
 
 
 
 
 
 
ccc
 
 

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Ilman johtamista temput eivät toteudu – niitä kuitenkin etsitään!


Työhyvinvoinnin kehittäminen on maassamme edelleen 75 %:sti ei-strategista. Tähän päätelmään voi päätyä, jos kriteeriksi ottaa toiminnan sisältöjen, tavoitteiden, suunnitelmien ja mittareiden määrittämisen / käyttämisen. Näitä käsittelin yleisellä tasolla blogissani 24.9.14 (http://ossiaura.blogspot.fi/2014/09/strategisen-hyvinvoinnin-johtamisen.htm). Tuon blogin päätulos oli se, että nyt – vuonna 2014 – 24 % organisaatioista on määrittänyt nuo neljä strategisen hyvinvoinnin johtamisen peruselementtiä. Edelleen päätellen, jos työhyvinvointi ei ole strategista, on se temppuilua!
Edellisissä blogeissani olen tarkastellut strategisen hyvinvoinnin eri osa-alueiden ja mm. Työelämä 2020 menestystekijöiden toimintatapoja ja niiden yhteyksiä hyvinvoinnin johtamisen peruselementteihin. Yleinen johtopäätös on se, että mitä paremmin johtamisen perusta on kunnossa, sitä paremmin toteutetaan eri osa-alueiden toiminnat. Ilman johdon antamia resursseja ja positiivista tukea harvoin syntyy kestäviä toimintoja.

Konkreettisesti työhyvinvoinnin osalta tämä tarkoittaa strategisen hyvinvoinnin johtamisen perusteiden kuntoon laittamista ENNEN KUIN etsitään temppuja, lainataan temppuja tai ostetaan temppuja... Ja näitä temppujahan markkinassa liikkuu ja niitähän ostetaan... Ja niitä tarjoillaan erilaisilla foorumeilla jopa ihan ilmaiseksikin. Foorumit ovat hyviä, mutta kyllä tempun ottajan tulisi tietää, mitä perusasioita tulee olla kunnossa kun temppua aloitat toteuttamaan. Ja koska ottaja ei kysy, tulisi antajan kertoa minkälaiseen kokonaistilanteeseen temppua heillä toteutettiin. Oliko johdon asettama, liiketoimintaa tukeva tavoite, oliko asialla johtoryhmässä vastuuihminen, olivatko esimiehet vastuutettu ja valmennettu homman edistämiseen, oliko henkilöstö mukana homman suunnittelussa, oliko asialla tarkka mittari, jne - muutamia fundamentteja mainitakseni. Ei helppo litania - mutta näistähän temppujen tehokkuus on kiinni!

Tätä ”tempputilannetta” analysoidakseni valitsin ”tempuiksi” terveellisten elämäntapojen projektit, joiden toteuttamista olemme tutkimussarjassamme (Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa) kysyneet viiden vuoden ajan. Terveysprojekteja kartoitettiin mm. painonhallinnan, sydänterveyden ja tuki- ja liikuntaelinten terveyden osalta – varsinaisista pinnallisista tempuista ei siis ollut kyse. Viisivuotisen laajan aineiston pohjalta tehdyt regressioanalyysit paljastuvat, että terveellisten elämäntapojen projektien toteuttamista selittivät eniten strategisen hyvinvoinnin tavoitteiden asettaminen ja työhyvinvoinnin huomioon ottaminen johdon strategiatyössä. Kuva 1. jakaa lähes 2000 organisaation aineiston kahteen ryhmään tavoitteiden asettamisen suhteen.


Kuva 1. Terveyden edistämisen projektien toteuttaminen ja osallistumisaktiivisuus strategisen hyvinvoinnin tavoitteiden asettamisen mukaan.

Kuvan 1. tiivistys on siis se, että tavoitteita asettaneista organisaatioista 46 % toteutti terveellisten elämäntapojen projekteja, kun luku tavoitteita asettamattomissa organisaatioissa oli 17 %.
Tavoitteiden asettamisen ohella toinen terveysprojekteja selittänyt muuttuja oli työhyvinvoinnin huomioon ottaminen johdon strategiatyössä. Tulokset tämän muuttujan osalta esitetään kuvassa 2.


Kuva 2. Terveyden edistämisen projektien toteuttaminen ja osallistumisaktiivisuus sen mukaan, miten paljon työhyvinvointi on otettu huomioon johdon strategiatyössä.

Kuvan 2. tulos on hyvin selkeä, jos työhyvinvointia ei ole otettu johdon strategiatyössä huomioon lainkaan, toteutetaan terveysprojekteja hyvin vähän, 15 %:ssa näistä organisaatioista. Vastaavasti jos työhyvinvointi otetaan johdon strategiatyössä huomioon paljon, terveysprojekteja toteutetaan paljon, 49 %:ssa organisaatioista. Ja kuten kuvasta nähdään, kasvu on tasaista työhyvinvointipainotuksen noustessa.

Kuva 3 vetää yhteen kuvien 1 ja 2 osa-alueet, tavoiteasetannan ja työhyvinvoinnin huomioon ottamisen johdon strategiatyössä. Ja askelmat ovat entistä selkeämmät ja jyrkemmät. Kun sekä tavoitteet on asetettu että työhyvinvointi otettu huomioon paljon johdon strategiatyössä, ovat terveysprojektit erittäin yleisiä – lähes 60 % näistä organisaatioista toteuttaa terveysprojekteja. Kun taas tavoitteita ei ole ja työhyvinvointia ei oteta huomioon johdon strategiatyössä, jää terveysprojektien toteuttaminen 10 % organisaatioiden varaan.



Kuva 3. Terveyden edistämisen projektien toteuttaminen ja osallistujamäärät strategisen hyvinvoinnin tavoitteiden asettamisen ja johdon strategiatyön työhyvinvointipainotteisuuden mukaan.
 
 
 

 

Terveellisten elämäntapojen projektit eivät ole mielestäni siis mitenkään kevyitä temppuja, joten tein analyysin myös selkeästi kevyemmin toteutettavien terveysluentojen ja tietoiskujen suhteen. Kuva 4 esittää tuon analyysin tuloksen, joka on samansuuntainen kuin terveysprojektien osalta. Luentojen toteutusaktiivisuus on luonnollisesti hieman suurempi. 

Kuva 4. Terveyden edistämisen luentojen ja tietoiskujen toteuttaminen ja osallistujamäärät strategisen hyvinvoinnin tavoitteiden asettamisen ja johdon strategiatyön työhyvinvointipainotteisuuden mukaan.
 

Edelliset kuvat esittivät ”temppujen” toteutusaktiivisuutta strategisen hyvinvoinnin johtamisen eri tasoilla. Tekemisen lisäksi mielenkiintoista on toiminnan tuloksellisuus. Terveellisten elämäntapojen projektien tuloksellisuutta ei tutkimussarjassamme erikseen kartoitettu, joten tuloksellisuutta arvioidaan koko työhyvinvointityön tulosten kautta. Tutkimussarjassa (vuosina 2010-14) kysyimme, miten vastaajat arvioivat toiminnan tuloksellisuutta eri asioissa, kuten työkyvyssä, osaamisessa, sairauspoissaoloissa, ilmapiirissä, esimiestyössä, sitoutumisessa ja yrityskuvassa. Näistä valitsin analyysiin työkyvyn ja sairauspoissaolot – ne ovat asioita joita terveysprojekteilla ensisijaisesti halutaan kehittää.


Kuva 5. Työhyvinvointityön arvioidut tulokset työkyvyssä ja sairauspoissaoloissa strategisen hyvinvoinnin tavoiteasetannan ja johdon strategiatyön työhyvinvointipainotuksen mukaan.
 
 
Kuvan 5 esittämät tulokset ovat siis organisaatiokohtaisesti yhden vastaajan antamia arvioita, siis suuntaa antavia. Tulokset ovat kuitenkin erittäin selkeitä: kun tavoitteet on asetettu, ovat tulokset parempia ja kun työhyvinvointi on tiukasti johdon agendalla ovat tulokset parempia. On selvää, että tavoitteen asettaminen ei yksistään tuo tuloksia, mutta käytännössä tavoite on merkki asian vakavuudesta ja aiheuttaa asian jatkuvan edistämisen ja seurannan. Johtamiseksikin tuota voisi kutsua – ja yksi tärkeä osa tuota johtamista on johdon strategiatyö.
Viiden kuvan kautta olen pyrkinyt kuvaamaan ”temppujen” menestyksekkään toteuttamisen edellytyksiä. Itse en pysty vetämään muuta johtopäätöstä, kuin että temput tarvitsevat taustalle hyvän johtamisen. Toisin sanoen ilman hyvää johtamisjärjestelmää tempun teho jäänee kehnoksi – ja samalla tempun taloon tuonut ihminen epäonnistuu. Ja sitten usko temppuihin hiipuu ja koko työhyvinvointi jää unholaan. Ja sitähän emme kukaan toivo!


Lataa tutkimus: www.terveystalo.com/tyohyvinvointi



torstai 23. lokakuuta 2014

Työelämä 2020 – luottamuksen johtaminen


Blogissani 20.10.14 (http://ossiaura.blogspot.fi/2014/10/miten-johdetaan-tyoelama-2020.html ) kävin läpi Työelämä 2020 –hankkeen menestystekijöitten toimintatapoja vuosilta 2009-2014. Nyt pureudun tarkemmin LUOTTAMUKSEN ja YHTEISTYÖN JOHTAMISEEN. Työelämä 2020 hankkeeseen voit perehtyä tarkemmin hankkeen nettisivuilla: www.tyoelama2020.fi .
Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa -tutkimussarja antoi mahdollisuuden Työelämä 2020 menestystekijöitten toimintatapojen arvioimiseen vuosien 2009-14 aikana. Tämä arviointi tehtiin Luottamus ja yhteistyö –menestystekijän osalta tutkimussarjassa käytettyjen muuttujien avulla seuraavasti: 

Luottamus ja yhteistyö
  • Työhyvinvoinnin ohjausryhmän edustuksellisuus, mitä laajempi sitä parempi, johdon ja esimiesten mukanaolo tärkeintä
  • Vuorovaikutteisen viestinnän hyödyntäminen, suullinen viestintä yksikön ja yrityksen tapahtumissa, yhdyshenkilöverkosto ja sosiaalinen media
  • Esimiesten rooli ja toimintatavat yhteisölliseltä osin, siis tasa-arvotyössä, kiusaamisen ehkäisemisessä ja osaamisen kehittämisessä
  • Yhteisölliset henkilöstötapahtumat ja kampanjat

Näiden neljän osa-alueen toimintatapoja arvioitiin vastausten mukaan siten, että paras mahdollinen toimintatapa sai 100 %, ja tilanne, jossa mitään ei oltu tehty sai 0 %. Kuvassa 1. on esitetty Luottamus ja yhteistyö –menestystekijän neljän osa-alueen arvioinnit vuosina 2009-2014.

Kuva 1. Työelämä 2020 hankkeen Luottamus ja yhteistyö –menestystekijän eri osa-alueiden johtamisen toimintatapojen arvioinnit vuosina 2009-2014.

Kuvan 1 tulokset ovat mielenkiintoisia. Ensinnäkin Luottamus ja yhteistyö –menestystekijän varsin hyvää kokonaisarviota nostaa yhteisöllisen viestinnän välineiden käyttö – organisaatioissa on siis käytössä suullista viestintää, yhdyshenkilöverkostoa ja sosiaalista mediaa. Tämä on hyvä. Kehnoa taas on se, että työrooleihin ja selkeisiin vastuutuksiin liittyvät toimintatavat saavat heikon arvion.

Työhyvinvoinnin ohjausryhmän edustuksellisuus on kehittynyt pikkuhiljaa, mutta taso on heikko. Syynä tähän on yksinkertaisesti se, että yli puolet organisaatioista ei ole asettanut ohjausryhmää keskustelemaan, sitouttamaan ja jopa päättämään strategisen hyvinvoinnin linjauksista ja eritoten niiden edistämisestä. Sama pätee esimiesten rooliin luottamuksen johtajina – alle puolet, vuonna 2014 52 % organisaatioista on määrittänyt esimiehille roolin alaisten työhyvinvoinnin edistämisessä. Jos roolia ei ole, ei ole myöskään johdettua luottamuksen kehittämistä. Toki osa esimiehistä luontaisesti tukee oman porukkansa luottamusta, mutta järjestelmällinen roolitus, vastuutus ja toiminnan mittaaminen luovat kokonaisuuden, jolla on vaikuttavuutta pitkällä aikajänteellä.

Yhteisillä tapahtumilla ja kampanjoilla on luonteva osansa luottamuksen ja yhteistyön kehittämisessä. Oikein suunniteltuna ja toteutettuna ne tutustuttavat ihmisiä toisiinsa ja luovat hyvää fiilistä.

Eri organisaatioiden kokoluokissa Luottamuksen ja yhteistyön kehittämisen erot ovat selkeä, mutta melko pienet. Kuva 2 antaa yleiskuvan kehityksestä.


Kuva 2. Työelämä 2020 hankkeen Luottamus ja yhteistyö –menestystekijän toimintatapojen arviointi eri organisaatiokokoluokissa vuosina 2009-2014.

Eri toimialoilla strategisen hyvinvoinnin johtamisen toimintatavat eroavat melko paljon. Sama pätee myös tämän ilmiön johtamiseen, valtiotyönantajalla toimintatavat ovat parhaassa mallissa, heikoimmin luottamusta ja yhteistyötä johdetaan kuljetuksen ja rakentamisen toimialoilla.


Kuva 3. Työelämä 2020 hankkeen Luottamus ja yhteistyö –menestystekijän toimintatapojen arviointi eri toimialoilla vuosina 2009-2014.
Vuonna 2014 valtio-, kunta- ja teollisuuden toimiala olivat kovasti parantaneet Luottamuksen ja yhteistyön johtamista. Mielenkiintoista oli se, että syyt olivat kaikilla erilaiset. Valtiotyönantajalla oli kehittynyt esimiestyö, kuntatoimialalla ohjausryhmä, esimiestyö ja viestintä, sekä teollisuudessa esimiestyö ja viestintä.
Kaikissa kokoluokissa, kaikilla toimialoilla on kehitettävää. Alkuun pääsee yksinkertaisesti: valitkaa laaja-alainen ohjausryhmä edistämään luottamusta ja työhyvinvoinnin toimintoja ja antakaa esimiehille vastuu alaisten työhyvinvoinnista. Nämä ovat hyvät ensiaskelmat, joita seuraavat sitten vastuuihmisten osaamisen kehittäminen, yhteisöllinen viestintä ja sopivalla tavalla toteutetut yhteiset tapahtumat ja kampanjat. Kun tämä kaikki linjataan organisaation varsinaisen toiminnan tueksi, niin hyvä tulee! Työelämämme paranee.

Lopuksi vielä hieman tilastoanalyysin tuloksia - mitkä tekijät selittivät Luottamus ja yhteistyö -menestystekijän vaihtelua, siis eri organisaatioiden välillä. Regressioanalyysin tulos koko lähes 2000 organisaation aineistosta oli selkeä: Luottamusta ja yhteistyötä selittivät strategisen hyvinvoinnin tavoitteen asettaminen, työhyvinvoinnin huomioon ottaminen johdon strategiatyössä, esimiesten koulutuksessa ja kehityskeskusteluissa sekä strategisen hyvinvoinnin sisällön määrittäminen. Nämä muuttujat selittivät 45 % Luottamus ja yhteistyö -menestystekijän vaihtelusta. Ihan suomeksi sanottuna, kun strategisen hyvinvoinnin johtamisenperuselementit ovat kunnossa ja asia otetaan huomioon johdon tärkeissä prosesseissa, heijastuu se hyvinä toimintatapoina myös muualla - kuten Luottamukseen ja yhteistyöhön. Kuva 4 esittää tulokset johdon strategiatyön suhteen - selkeä juttu!
Kuva 4. Luottamus ja yhteistyö -menestystekijän osa-alueiden arvioinnit sen mukaan, miten paljon työhyvinvointi on otettu huomioon johdon strategiatyössä.

 
 
 


tiistai 14. lokakuuta 2014

Mittaa - "and you manage"


”What you measure, you manage” ja toisinpäin sanottuna ”If you can’t measure it, you can’t manage it” ovat johtamisen vanhoja, minun tulkintani mukaan varsin yksimielisesti hyväksyttyjä perusteita. Mittaaminen selvittää muutosta, joko positiivista tai negatiivista. Mittaaminen on siten organisaatiotason oppimisen tärkeä väline.
Strategisen hyvinvoinnin johtaminen Suomessa –tutkimussarjassa olemme kartoittaneet mittareiden käyttöä kaksiosaisella kysymyksellä. Ensin on kysytty käytetäänkö mittareita vai ei, ja jos vastaus on ”kyllä”, toisessa kysymyksessä on pyydetty kirjoittamaan käytetyt mittarit. Näin saadut mittarit (esim. sairauspoissaolot, tapaturmataajuus, työtyytyväisyystutkimus, hyvinvointikartoitus) on luokiteltu 10 ryhmään.

Mittareita on vuosittain ilmoittanut käyttäneensä 47 - 59 % organisaatioista. Kokoluokittain mittareita käyttäneiden osuudet olivat vuosina 2009-14 keskimäärin kuvan 1 mukaan pienten yritysten n. 25 %:sta isojen organisaatioiden n. 80 %:iin.
Kuva 1. Strategisen hyvinvoinnin mittareiden yleisyys eri kokoluokkien organisaatioissa vuosina 2009-14.
 
Organisaation koko selittää siis hyvin paljon mittareiden käyttöä. Mikroyrityksissä mittareiden käyttö on jopa turhaa, kun henkilöstökatsauksen voi tehdä joka päivä yhteisen kahvihetken yhteydessä. Voisihan siitäkin tosin jotain muistiin laittaa – eli mittaroida. Keskisuurista organisaatioista reilu puolet käyttää mittareita strategisen hyvinvoinnin johtamisessa – se on ehdottomasti liian vähän. Samoin suurten organisaatioiden keskiarvoa 77 % tulisi olla 100 %! Tämän vuoden 89 % on jo hyväksyttävä miinus. Kun tarkastellaan muutoksia viiden vuoden ajalta (2009-14), ovat pienet organisaatiot aktivoituneet tasaisemmin – mittareita käyttävien osuus on noussut 21 %:sta 26 %:iin. Keskisuurissa ja suurissa organisaatioissa on ollut laskuvaihe 2009:stä 2012:ta, jonka jälkeen tänä vuonna luku on noussut selvästi.
Eri toimialoilla mittareiden käyttö vaihtelee hyvin paljon. Aktiivisin tässä suhteessa on valtiotyönantaja (86 %) ja passiivisin rakentaminen (31 %), muilla toimialoilla noin puolet organisaatioista käyttää mittareita. Vuosittainen tarkastelu osoittaa, että mittareiden käyttö on lisääntynyt eniten rakentamisen sekä logistiikan ja kuljetuksen toimialoilla.
 
 
 
Kuva 2. Strategisen hyvinvoinnin mittareiden yleisyys eri toimialojen organisaatioissa vuosien 2009-14 keskiarvona
Tutkimuksessa vastaajien kirjaamat mittarit luokiteltiin siis kymmeneen luokkaan. Näistä yleisin – eli siis käytetyin mittari oli sairauspoissaolo-%, tai sairauspoissaolojen muu seuranta. Toiseksi yleisin mittari oli henkilöstötutkimus, johon tässä tarkastelussa liitettiin osaamisen ja työn/työolojen mittarit. Näin saatiin kaksi ylivoimaisesti yleisintä mittarikokonaisuutta: sairauspoissaolot ja henkilöstötutkimus. Koko viiden vuoden aineistossa kaikista organisaatioista 33 % käytti sairauspoissaolo-%:a ja 37 % henkilöstötutkimusta. Kuva 3. esittää näiden mittareiden yleisyyden eri toimialoilla ja kokoluokissa vuosien 2009-14 koko aineistossa.
Kuva 3. Sairauspoissaolojen (SPO) ja henkilöstötutkimuksen (HT) yleisyys eri toimialojen organisaatioissa vuosina 2009-14 keskimäärin.
Kuva 3. osoittaa, että aktiivisinta mittaus on henkilöstötutkimuksessa valtiotyönantajalla – 75 % organisaatioista toteuttaa henkilöstötutkimuksen vuosittain. Toinen havainto on, että tuon 75 %:n jälkeen kaikilla toimialoilla noin kolmannes organisaatioista seuraa sairauspoissaoloja ja tekee henkilöstötutkimuksen vuosittain. Passiivisin toimiala on rakentaminen, jonka luvut ovat 21 ja 23 %.
Organisaation henkilöstömäärän mukaan sairauspoissaolomittarin ja henkilöstötutkimuksen hyödyntäminen vaihtelee selvästi – pienet eivät hyödynnä ja suurista 60 % hyödyntää. Kuten jo aikaisemmin todettiin, näiden isojen (ja miksei keskisuurtenkin) organisaatioiden luku pitäisi olla 100 %!
Mittaamisen dilemma on mielenkiintoinen. Toisaalta muutokset ja niistä oppiminen edellyttävät mittaamista, toisaalta turhaa mittaamista tulee välttää. On selvä, että jokainen organisaatio luo oman toimintatavan strategisen hyvinvoinnin mittaamisessa. Toisaalta on myös itsestään selvä, että ilman numeraalista faktaa toiminnan vaikuttavuutta ei voida analysoida. Ja vaikuttavuus on juuri se iso tekijä, joka pitkällä tähtäimellä voisi opettaa meitä tekemään oikeita toimintoja oikeaan aikaan. Toivon kaikille mittaajille viisautta oikeiden mittareiden valjastamisessa ja malttia ja sitkeyttä mittaustulosten keruussa.
 
 
 
 
 

perjantai 10. lokakuuta 2014

Ovatko ohjausryhmät historiaa?


Työhyvinvoinnin ohjausryhmä maistuu sanaparina kuivalta, jopa historialliselta. Eihän sitä nykyään, digimaailmassa mitään ohjausryhmiä tarvita – turhaa byrokratiaa vaan! Näin usein kuulee sanottavan, mutta tulokset osoittavat aivan muuta. Ohjausryhmällä on väliä!
Ensin yleiskatsaus ohjausryhmien määrään eri toimialoilla ja kokoluokissa. Sen selventää kuva 1.
Ohjausryhmän perustaneiden organisaatioiden osuus eri toimialojen kokoluokissa vuosien 2009-14 aineistossa, lähes 2000 organisaatiossa.









Analysoin syvemmin ohjausryhmien merkitystä strategisen hyvinvoinnin johtamisessa,
aineistona käytin vuosien 2009-14 dataa yli 50 henkilöä työllistävien organisaatioiden osalta. Pienissä organisaatioissa ohjausryhmä on joskus turha, kun koko porukka mahtuu yhden pöydän ääreen keskustelemaan.


Kuva 2. Strategisen hyvinvoinnin johtamisen peruselementtien yleisyys organisaatioissa (yli 50 henkilöä) sen mukaan, onko ohjausryhmää vai ei.

Kuva 2 osoittaa ohjausryhmän merkityksen. Ohjausryhmän omaavissa organisaatioissa esim. tavoite on asetettu 62%:lla, kun vastaava luku niissä organisaatioissa joissa ei ole ohjausryhmää on 32 %. Sama pätee sisällön määrittämiseen (68 vs 40 %), suunnitelman tekemiseen (53 vs 25 %), esimiesten vastuun määrittämiseen (63 vs 40 %) ja mittareiden määrittämiseen (72 vs 53 %). Ohjausryhmässä sovitaan asioista ja samalla sitoutetaan suuri osa toimijoita. On huomattava, että ohjausryhmät eivät tee täydellistä työtä. Kuva 1 osoittaa, että eri peruselementtien yleisyydessä on 100 %:iin vielä matkaa!
Ohjausryhmän kokoonpano vaihtelee organisaatioittain, mutta tässä kokoluokassa (yli 50 henkilöä) ohjausryhmiin kuuluvat useimmin henkilöstövastaavat (86 %), henkilöstön edustajat (85 %), työsuojeluvaltuutetut (84 %), johtoryhmän jäsenet (72 %) ja työterveyden edustajat (71 %). Esimiehiä on mukana 59 %:ssa ja toimitusjohtajia 34 %:ssa ohjausryhmistä. Näillä kokoonpanoilla varmistetaan myös eri toimintojen taso, kuten kuva 23osoittaa.


Kuva 3. Strategisen hyvinvoinnin kehittämisprosessien arviointi organisaatioissa (yli 50 henkilöä) sen mukaan, onko ohjausryhmää vai ei.
 

Kuvassa 3 on siis eri toimintojen arvioiden keskiarvot, siis esim. työterveyden koko toiminnan mukaan laskettuna. Kuvan 2 tulos on selkeä, kaikkien toimintojen osalta ero on tilastollisesti erittäin merkitsevä. Organisaation sisäiset prosessit (johdon, HR:n) toimivat paremmin ja ero pääosin ulkoisen kumppanin kanssa tehtävässä työterveysyhteistyössä on kaikkein suurin.


Mitä tästä opiksi? Valitkaa organisaatioonne työhyvinvoinnin ohjausryhmä. Ottakaa mukaan johto, asiantuntijoita, esimiehiä ja henkilöstön edustajat. Motivoikaa toinen toisianne tekemään töitä organisaationne työhyvinvoinnin eteen. Asettakaa tavoitteita ja saavuttakaa ne. Oppikaa saavutuksistanne – oppikaa eritoten virheistänne.

Lataa tutkimus: www.ossiaura.com/julkaisut